Tiina

Täällä voi kertoa omasta sairaushistoriastaan ja kuulumisia omasta leukaoperaatiosta.

Re: Tiina

ViestiKirjoittaja Tiina » 06 Elo 2012 15:34

En tiedä pitäisikö tässä hyppiä riemusta, mutta onnistuin polttamaan kitalakeni.
Ennen operaatiota se olisi tarkoittanut päivän parin keittoruokaa, mutta nyt hämmästyksekseni pystyin sulkemaan suuni ja puremaan ruokaakin ilman että hampaat olisivat repineet turvonnutta ja arkaa kitalakea verille.
Tiina
 
Viestit: 411
Liittynyt: 02 Helmi 2009 21:51
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tiina

ViestiKirjoittaja Tiina » 25 Elo 2012 12:10

Kävin tällä viikolla kirurgin 4kk:n tarkastuksessa.

Hän oli vallan riemuissaan minun paranemisestani.

Leuassani on täydellinen tunto, eikä mitään särkyjä tai muitakaan häiriöitä ole. Leikkausarvet ovat parantuneet hyvin.
Ainoastaan oikean puolen alaleuassa on edelleenkin patti. Sitä ei normaalisti näe, mutta jos kokeilee käsin leukaani, niin silloin sen huomaa. Tuo patti johtuu siitä kun onnistuin repimään tikit auki oikealta puolen, jolloin luukalvotkin repeytyivät. Kirurgi sanoi että patti pitäisi kyllä hävitä vuoden sisällä leikkauksesta.
No, se nähdään sitten seuraavalla tarkastuskerralla, joka on ensi vuoden maaliskuussa.

Elinikäinen purkkakielto pätee edelleenkin. Tosin enpä minä ole purkkaa saanut syödäkään sitten teini-iän oikomishoitoyrityksen. Myöskään sitkeää ja todella kovaa en saa vieläkään syödä.
Tiina
 
Viestit: 411
Liittynyt: 02 Helmi 2009 21:51
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tiina

ViestiKirjoittaja Lyrinna » 26 Elo 2012 10:46

Onneksi olkoon Tiina, leikkauksesi kuulostaa sujuneen vallan mainiosti! Melkeinpä ällistyttävää, että leuassasi on täydellinen tunto jo noin lyhyen ajan kuluttua leikkauksesta. Kirurgisi näkyy tehneen erinomaista työtä.
Lyrinna
 
Viestit: 97
Liittynyt: 27 Touko 2011 10:23
Paikkakunta: Turku

Re: Tiina

ViestiKirjoittaja Tiina » 10 Syys 2012 19:39

Tänään tuli postista loppuarvio. Tuo kirje aiheuttaa vain vielä enemmän hämmennystä sen suhteen ettei minulle ole jäänyt mitään häiriöitä.

Alaleuan vasenta puolta on tuotu eteenpäin lähes 9 mm ja oikeaa puolta lähes 11 mm. Katkaisualue on täytetty Bonalive-rakeilla, joiden pitäisi edesauttaa luutumista ja leuanlinjan yhtenäisenä pysymistä.
Tiina
 
Viestit: 411
Liittynyt: 02 Helmi 2009 21:51
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tiina

ViestiKirjoittaja Tiina » 11 Loka 2012 21:29

Vihdoin ja viimein on tullut jotain tuntohäiriöitä. Leikkausarvet ovat alkaneet palautumaan ennalleen.
Joka kohdassa tunto pelaa, mutta olen huomannut että suun sisäpuolen leikkausarvista lähtee kylmiä säikeitä pitkin poskia kun juon jotain kylmää. Lämpimällä ruoalla ei ole mitään ongelmia... ainakaan vielä.
Tiina
 
Viestit: 411
Liittynyt: 02 Helmi 2009 21:51
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tiina

ViestiKirjoittaja Tiina » 24 Loka 2012 23:38

Taas on yksi oikojakäynti takana.

Tässä loppuvaiheessa oikominen on kyllä melkoista hienosäätöä. Nyt keskitytään alakulmahampaiden takana olevien kahden hampaan nostamiseen, sillä ne eivät juurikaan osu ylähampaisiin. Ja yläetuhampaista kurotaan jotain olematonta rakoa umpeen. :shock: Tai ainakaan minä en ole huomannut mitään epänormaalin isoa koloa missään kohtaa.
Noiden alahampaiden nostoa alettiinkin tekemään oikein rankalla kädellä ja luvassa olikin sitten kaksi päivää keittoruokaa.

Tälle vuodelle minulle on buukattu vielä kaksi oikojakäyntiä ja haaveilen jo kovasti josko tuota rautamäärää saisi vähemmäksi jo tämän vuoden puolella. Tosin epäillys on vahva että homma menee ensi vuodelle ja oikein rankasti.
Tiina
 
Viestit: 411
Liittynyt: 02 Helmi 2009 21:51
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tiina

ViestiKirjoittaja Tiina » 03 Joulu 2012 18:29

Ensi vuodelle menee rautojen poisto. Edelleenkin viilataan pari hammasta kohdilleen.
Oikoja huomasi viime kerralla että pari alapuolen brakettia koskettivat erittäin tehokkaasti ylähampaita, joten ne estivät hampaiden liikkumista. Hän hioi brakettien yläreunaa matalammalle, joten eiköhän taas lähde hampaat liikkeelle.

Tänään huomasin että minulle mahtuu jo kolme sormea suuhun ongelmitta. Neekerin pusut (en tule koskaan oppimaan niiden pusujen uusia nimiä) ja keitetyt kananmunat ovat edelleenkin hieman liian isoja kerralla suuhun mahdutettaviksi, mutta niillä on hyvä harjoitella suun avausta. Hmmm, täytyykin käydä ostamassa lisää pusuja. :lol:

Sivuttaisliikeharjoituksia minun pitäisi tehdä, mutta niiden harjoittamiseen ei oikein ole intoa. Yksinkertaisesti ei ole ollenkaan mukavaa kun raudat imeytyvät limakalvojen sisään leukaa liikuttaessa sivuun. Joten tällä hetkellä keskityn sillä saralla ainoastaan jauhamisharjoituksiin kunnes poskihampaiden raudat lähtevät pois.
Tiina
 
Viestit: 411
Liittynyt: 02 Helmi 2009 21:51
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tiina

ViestiKirjoittaja Tiina » 17 Joulu 2012 22:47

Arvatkaa mitä... alkaa käydä päivät vähiin. 8-)

Sain suuhuni ylähampaiden sisäpuolelle yhden tapin lisää. Yhtä ylähammasta yritään vielä kuukauden ajan vääntää oikeampaan asentoon. Sitten alkaa pitkä odotusaika tämän rautakaluston poistoon.
Aluksi oikojani suunnitteli että minulta olisi poistettu raudat tammikuussa, mutta emme saaneet aikoja sopimaan hammashygienistin kanssa. Nyt sitten virallinen rautojen poistopäivä on 18.2.2013.
Kyllä minä niin odotan jo tuota päivää. Katselin aamulla hampaitani ja totesin että tarvitsen valkaisun ja näyttäisi siltä että pari hammasta pitää paikatakin. Leikkauksen jälkeen VHH-ruokavalioni heitti täysin häränpyllyä ja se näkyy kyllä hampaiden kunnossakin. Plakit ovat jatkuva haitta ja ruokamössöä kertyy rautoihin enemmän kuin laki sallii. Nyt kun vihdoin ja viimein alkaa suu kyetä pureskelemaan myös vähän sitkeämpääkin lihaa, niin alan pikkuhiljaa saamaan taas kiinni entisestä VHH-ruokavaliostani vaikka raskasta se on kyllä päästä eroon roskaruoasta.
Tiina
 
Viestit: 411
Liittynyt: 02 Helmi 2009 21:51
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tiina

ViestiKirjoittaja viu » 19 Joulu 2012 00:31

Oi, kuulostaapa ihanalta, että kohta sinun osaltasi raudoitettu elämä on historiaa! Mahtaa tuntua mukavalta, että projekti on vihdoin tulossa päätökseen. Vaikka onhan edessä vielä kai retentiokaaren pitoa. Silti...!

*kade*
viu
 
Viestit: 109
Liittynyt: 26 Marras 2010 14:21

Re: Tiina

ViestiKirjoittaja Elena » 20 Joulu 2012 00:59

Hieno juttu! Pieni toivonpilkahdus meille muillekin - että joku päivä kiinteiden rautojen aika on ohi : )
Elena
 
Viestit: 26
Liittynyt: 01 Touko 2012 12:16

EdellinenSeuraava

Paluu Käyttäjien operaatiot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron