Miisan leukaprojekti

[miisa]

Hellurei!

Olen reilut parikymppinen nainen ja BSSO-leikkaus tehtiin minulle viime viikolla. Alaleukaani tuotiin toiselta puolelta eteenpäin 9mm ja toiselta 7mm. Oikomishoitoa on takana reilut pari vuotta, tätä ennen hampaitani ei ole oiottu. En ensin ajatellut kirjoittaa tänne foorumille, mutta ennen päätöstä lähteä tähän prosessiin mukaan ja ennen kaikkea ennen leikkausta muiden kokemusten lukeminen oli minulle tärkeää, joten jaan oman kokemukseni; ehkä siitä on apua jollekulle muulle! Stressasin leikkausta pari viikkoa etukäteen todella paljon -en niinkään fyysistä kipua tms mutta leikkaukseen liittyviä sosiaalisia aspekteja; kuinka rumalta ja turvonneelta näytän leikkauksen jälkeen, kehtaanko mennä pariin kuukauteen luennolle/töihin/baariin tai poistua edes kotoa. Suoraan sanottuna itkin kaksi viikkoa lähes joka päivä. Tiedän, että osa stressaa enemmän ja osa vähemmän ja tämän oman kokemukseni myötä minunlaisena pinnalliset stressaajat voivat ehkä ja toivottavasti asennoitua leikkaukseen muuna kuin maailmanloppuna, kuten minä tein :D

Leikkauspäivänä saavuin siis osastolle ennen seitsämää jo; vaihdoin leikkauskamat päälle ja sain esilääkkeet, jotka pisti kyllä päätä sekaisin. Whatsappailin ja viestittelin sängyssä/huoneessa jonkun aikaa, olin ekana jonossa mutta heti minua ei viety leikkaussaliin. Vähemmän mukava labrahoitaja kävi ottamassa verikokeet seiskan aikoihin. Puolen aikaan minut taidettiin hakea saliin; sängylle makaamaan ja minut kärrättiin leikkaussaliin. Syystä tai toisesta en kyllä muista tästä matkasta juuri mitään. Muistan kyllä parin minuutin odottelun leikkaussalin ulkopuolella, samoin kaikki esivalmistelut leikkaussalissa. Nukutus oli äärimmäisen nopeaa ja sammuin varmaan alle kymmenessä sekunnissa kun siihen vaiheeseen päästiin. Sihä ennen kiinniteltiin peittoja, laitettiin kanyyleja ja useammanlaisia tarroja lapaluiden tienoille, otsaan ja kanyylin kanssa samaan käteen. Sitten heräsin heräämöstä. Olin kuulemma ollut tajuissani leikkaussalissa/heräämössä aiemminkin, mutta en muista sitä. Kun heräsin kunnolla heräämöstä olo oli hyvä, ei lainkaan kipua. Heräämössä olin tämän jälkeen melko lyhyen aikaa kun olin nopeesti tosi pirteä. Salissa+heräämössä olin yht noin 5-6h.

Osastolla (oma huone) sain viilennysnaamion kasvoille turvotuksen estämiseksi ja kanyylin kautta ilmeisesti kipulääkettä ja mahdollisesti muutakin. Tätä ennen pääsin käymään myös vessassa hoitaja oven takana tsekkailemassa. Jossain vaiheessa suun haavoista alkoi vuotaa verta; sairaanhoitajat konsultoi lääkäriä ja sain jossain aineessa kostutetut tupot molempiin poskiin ehkäisemään sitä. Pidin noin puoli tuntia -auttoi ja vuoto lakkasi. Tämän jälkeen pääsin syömään. Sain jäätelöä, mehua, mehukeittoa, suklaaproteinipirtelöä ja banaanijogurttia ja söin kaiken, ei ollut pahoinvointia (selvästikään). Jo leikkaussalissa minulta kysyttiin onko taipumusta matkapahoinvointiin, joten sain jo salissa lääkkeitä pahoinvointilääkettä, ilmeisesti ko kysymyksellä voi aavistella mahdollista tulevaa pahoinvointia. Pahoinvointia ei ole ollut missään vaiheessa. Yhdessä vaiheessa leikkauspäivänä oli pientä kipua, mutta se lähti viidessä minuutissa lääkkeillä (ois varmaa lähteny jo aiemmin mut arastelin lääkkeiden pyytämistä kun se oli ehkä asteikolla 2-3... Eli ei ees kovaa :D). Leuan kärjen yläosa ja alahuuli tuntui turtuneelta, en tarvinnut nokkamukia/pilliä vaan join lasista ja söin lusikalla sairaalassa ilman peiliä. Puolikkaat kipulääkkeet meni alas.

Kahdeksan jälkeen illalla leikkauspäivänä havaitsin orastavat siniset mustelmat leuoissa ja näistä kohti kasvot on eniten turvonnut. Nyt kuudentena päivänä mustelmat on keltaiset (muita värejä ei ole ollut), ei erityisen suuret eikä ole haitannut elämää. Leikkauspäivänä olo oli jo loistava, kulutin illan whatsappissa/facebookissa jutellen ja olin heti heräämöstä lähtien enemmän ylipirteä kuin väsynyt. Ei sattunut minnekään ja tuntui lähinnä, että voisin vetää maratoonin samantien. Leikkauksen jälkeinen olotila/kivut on siten kaiketi todella yksilöllisiä. Lyhyesti sanottuna ikävimmät kokemukseni osastolla oli todella tyly labrahoitaja aamulla, joka tiuski kun en lääkehuuruissa nostanut kättä tarpeeksi sekä kanyyli, joka aiheuttaa minulle aina kipua. Kuulemma pienet suonet tms :D

Olen syönyt lusikalla/haarukalla keittoa ja sosetta, olen blenderöinyt pienen vesimäärän kanssa myös pizzan, onnistuu! En tosin suosittele asiaa kaikille, jos ei ole intoa/ei pysty kaivamaan juustonjämiä suusta jollain. Olen syönyt kotona päivittäin 3x600mg buranaa, lopetin senkin jo. Kipuja ei siis ole ollut juurikaan ja kotona nyt järkyttävä määrä turhia lääkkeitä... Lisäksi päivittäin 3x kahta antibioottia. Maistuu järkyttävälle, menee alas mustikka/mansikkakeiton avulla. Voin juoda lasista normaalista ja syödä lusikalla/haarukka joko keittoa/sosetta. Ehkä vähän väsyneempi olen ollut, mutta olen melko ylienerginen normaalisti joten väsymystaso ei ole ollut kovin paha. Suurimman väsymykseni luulen johtuvan siitä, että olen syönyt huonosti kun soseet kyllästyttää jo nyt. Huomaan nimittäin, että ruoka auttaa väsymykseeni kovasti... Voisin kuitenkin energiatasoillani/puuttuvan kivun puolesta mennä salille jos en epäilisi että leuka hajoaisi :D Juoksin viidentenä päivänä parikymmentä metriä, ei sattunut/tuntunut erityisesti missään. Kolmantena päivänä pyörin jo kauppakeskuksessa ja kaupoissa, vähän ehkä väsytti normia enemmän, näytin ehkä vähän turvonneelta mutta en huomannut erityistä tuijottamista. Turvotus ei ehkä missään vaiheessa ollut järkyttävää enkä usko kotona häpeämiseen. Splintin vuoksi sössötin aluksi enemmän, nyt kuulemma jo vähemmän vaikka splintti siis pysyy kuukauden suussa. Lisäksi minulle on kaksi purjevene-kumivetoa sivussa/edessä, helppo laittaa paikoilleen ja ottaa pois. Hampaiden pesu onnistuu jo hyvin normaalikokoisella hammasharjalla, tikit toki näkyy suun sisäpuolella ja varon etten osu hammasharjalla niihin ettei vahingossakaan aukea.

Tällä hetkellä tunto on normaali kaikkialla muualla paitsi alahuulessa ja suupielistä alas leuan kärkeen. Näiden osalta tuntuu turvonneelta ja tunto ei ole 100%-tasolla. Outoja tuntemuksia kylläkin ja tunnen kun koskee, mutta erityisesti autolla ajaminen ja junassa istuminen (tärinä?) aiheuttaa omituisia tuntoja leukaan, uskoisin siis että tunto näihinkin kohtiin palautuu. Tunto on parantunut näillä alueilla jo näiden 6p aikana. Ainakaan vielä asia ei siten stressaa yhtään.

Jatkan juttua myöhemmin, jos on kysyttävää ja unohdin jotain olennaista, saa kysellä ja kommentoida!

[miisa]

Päivityksenä tämän päivän osalta: leikkauksesta on viikko ja sain tänään splintin ja kumivedot pois eikä minun tarvitse enää niitä käyttää. Syöminen ja elämä ilman niitä on paljon helpompaa, eikä ne muutenkaan kovin näteiltä näytä. Purenta näyttää ainakin minun mielestä tosi kivalta nyt, jäljellä kaiketi enää hienosäätöä ja elättelen toiveiteita, että saisin raudat pois vielä tämän vuoden puolella... Uusi aika parin viikon päästä sekä kirurgille että oikojalle, katsotaan mitä sitten tapahtuu. Leuan/alahuulen osalta tunto ei ole muuttunut suuntaan tai toiseen, kihelmöi ja pistelee mutta normaalia tuntoa ei ole.

[Maiskis]

Olet toipunut hurjan nopeasti, wau! Ehkä ikäkin auttaa. Itsellä mittarissa lähemmäs 40 v eikä olisi tullut mieleenkään lähteä kolmantena päivänä leikkauksesta kauppakeskukseen, sen verran vähissä oli voimat. Toivottavasti hienosäädöt etenevät yhtä vauhdikkaasti ja pääset pian raudoista eroon. Sitä minäkin odottelen kiivaasti. Tsemppiä viime metreille!

[miisa]

Kiitos tsempistä, toivotaan että molemmat saadaan raudat mahdollisimman pian pois :) Voi olla joo, että ikä vaikuttaa toipumisvauhtiin, mutta varmasti moni muukin asia, netistä lukemalla löytyy jos jonkinlaista sairaskertomusta :D

Muuten päivityksenä päivälle nro 11: leukalinjani on jo normaalilta näyttävä; leuan alla ollut turvotus on kadonnut ja leuka on sivusta jo siron näköinen. Torstaina ainakin oli vielä turvotusta, pe ja la osalta en kiinnittänyt asiaan niin paljon huomiota. Poskissani/leuassa on vielä vähän pyöreyttä, mutta näytän jo periaatteessa täysin normaalilta. Kasvoni on luonnostaan suhteellisen kapeat, nyt ne näyttävät ehkä ns "normaalilta" ei "kapeilta". Toisaalta en tiedä vielä täysin miten leuan tuominen melkein sentin eteenpäin vaikuttaa kasvojeni muotoon, tuleeko kasvoni olemaan pysyvästi aavistuksen pyöreämmät? Odotan kiinnostuneena asiaa. Kaulassa on vielä vähän keltaisia mustelmia. Alahuulen ja leuan osalta tunnossa ei edistystä.

Olin nyt viikonloppuna ensimmäistä kertaa ulkona leikkauksen jälkeen, toki kaukana tanssilattiasta (ja kaikesta ruuasta, mikä oli vaikeinta kun katsoi muiden syövän niinkin tavallista asiaa kuin leipää...) ja cokis-linjalla antibioottien vuoksi. Puhe on vielä vähän sössöttävempää kuin ennen ja paljon puhuminen tuntuu turhauttavalta välillä kun pitää keskittyä selvästi puhumiseen. Yllättävintä splintin poisottamisen jälkeenkin on ollut se, että puhuminen ei ole ollut täysin vaivatonta vaan puhumaan on pitänyt opetella tavallaan uudelleen. Esimerkiksi erittäin nopeasti puhuminen vaatii keskittymistä, että se olisi selvää. Kaiketi kasvojen lihasten vain pitää tottua uuteen asentoon. Muutoinkin suu avautuu noin vajaa puolet entisestä, joten kasvojumppa jatkuu fysioterapeutin ohjeiden mukaisesti vielä. Soseruuat kyllästyttää jo todella kovasti, en tiedä miten tulen selviämään vielä 4½ viikkoa... Paino ei ole pudonnut yhtään, mistä olen ollut positiivisesti yllättänyt. Olen 168/53 joten se on toki hyvä ja stressasin mahdollista laihtumista kovasti ennen leikkausta. Olen muutoinkin hoikka ja harrastan urheilua, joten pahin pelkoni on ollut lihasten katoaminen ja painon putoaminen entisestään. Tavoitteenani on minimoida fyysisen kunnon heikkeneminen saikun aikana jotta pääsen mahdollisimman pian takaisin pelikentille. Ajattelin ehkä huijata ja mennä jo ensi viikolla kevyesti salille treenaamaan... Tuntuu vaikealta leikkiä saikkua vielä viikkoja kun olo on täysin normaali sitä lukuunottamatta että juoksu tuntuu oudolta leussa ja suu ei avaudu yhtä paljon kuin ennen eikä toimi ihan yhtä hyvin kuin ennen, huoh.

[Bonnie]

Hei Miisa! Tosi kivaa kuulla noin hienosta toipumisesta! Positiivinen asenne on todella tärkeää toipumisessa, vaikka toki asenteeseen vaikuttaa paljon miten operaatio on kokonaisuudessaan mennyt. olen myös sitä mieltä, että nuori ikäsi nopeuttaa parantumista, kyllä sen näin nelikymppisenä huomaa joka asiassa, ettei ole ihan enää parikymppisen tasolla! Ikä ja elämäntilannekin saattaa vaikuttaa myös siihen, että olet pystynyt lähtemään ihmisten ilmoille jo noin aikaisin, en olisi minä pystynyt lähtemään kauppakeskukseen noin nopeasti leikkauksen jälkeen! Pikkulapsiperheen arki on niin täysivaltaista, että toipumisen alkuvaiheessa, kun ensin olin päässyt pahimmasta yli, kaikki jäljellä ollut energia meni arkielämän hoitoon. Olen myös huomannut, että yhäkin, välttelen ihmisjoukkoja, vaikka leikkaus oli jo kesäkuun lopussa. En tiedä mistä johtuu, ehkä pelkään, etät joku osuu leukaani, vai onko yleiskuntoni vielä niin heikko, että en koe jaksavani isoja joukkoja... Ken tietää.

Painosta sen verran, että minulla on tippunut vain 2kg tämän ruljanssin aikana. Pelastukseni on ollut varmastikin se, että pystyn nielemään hieman karheaakin ruokaa ilman yökkörefleksiä. Haarukalla voi muussata lähes mitä vain ja ruokavalio on pysynyt suht monipuolisena tänä aikana!
Mutta, jatka hyvää toipumistasi, tsemppiä!

[miisa]

Bonnie, kieltämättä olen päässyt helpolla, kun en ole joutunut oman parantelun lisäksi pyörittämään lapsiperhearkea. Arvostan niitä, jotka ovat käyneet tämän ruljanssin läpi joutuen samalla huolehtimaan muista, itseäni ei välttämättä olisi ekoina päivinä kiinnostanut huolehtia muiden asioista.. Olen lääkärin ohjeestakin yrittänyt liikkua mahdollisimman paljon (ja ainakin jokseenkin varoen :D) jotta olisin mahdollisimman pian kunnossa. Uuden leuan arastelu on varmaankin ihan luonnollista ensin, kukaan tuskin toivoo loukkaavansa leukaa tässä vaiheessa enää uudestaan yhtään millään tavalla...

Omalta osaltani näin about 3vk post-op leuan+huulen tunto on aavistuksen parempi, leuka ei tunnu enää niin turtuneelta ja tunnen juuri ja juuri jos leukaa tökkii jollain esineellä. Ruokaa en tunne leualla, tarvitsee olla siis jotain jämäkämpää millä leukaan koskee. Ikävä ongelma on myös se, että leikkauskoukout/tapit hankaavat ikeniä pahasti ja vahaa joutuu laittamaan todella paksun kerroksen, että siitä olisi apua. Olen jo syönyt pehmeää leipää yms puremalla, ei ongelmia sen suhteen. Odotan innolla, että pääsen taas syömään porkkanoita ja näkkileipää, joita olen himoinnut kaikki nämä viikot! Lähellä sitä ei tosin taideta olla :D Eniten tässä vaiheessa kyllästyttää koko oikomishoito, haluaisin lähinnä repiä raudat suustani mutta silti pitäisi repiä irti tsemppi vielä loppuun asti, tiedä sitten onko se enää pari kuukautta vai puoli vuotta. Ensi viikolla on vihdoin(!!) neljän viikon tauon jälkeen aika oikojalle, katsotaan mitä hän sanoo..

Tällä viikolla on vielä kontrolli kirurgilla, katsotaan onko sen jälkeen päivitettävää.

[miisa]

Kävin tänään kirurgin 3vk kontrollissa. Sain luvan mennä juoksulenkeille! Tosin ainoastaan pehmeällä alustalle ja käskyn lopettaa, mikäli sattuu. Kävin juoksemassa/hölkkäämässä 14km pururadalla, ei sattunut juostessa eikä nyt jälkikäteenkään ole ilmennyt outoja tuntemuksia. Sain luvan myös ensi viikolla mennä pelaamaan jalkapalloa, joskin varmaan päällä en uskalla puskea ja täytynee varoa osumia kasvoihin. Kirurgi ei maininnut päällä puskemisesta mitään, mutta en voi kuvitella että se olisi välttämättä hyvä idea.. Pidättäytynen siis vain joukkueen treeneissä, sarjapelit tauolla.

Oikealla puolella leuan kärjessä on selvästi enemmän tuntoa. Vasemmalla puolella en välttämättä tunne mitään, jos esine on tarpeeksi tylppä ja/tai keveä. Terävemmät esineet tunnen. Muuten ei ihmeempää, avausharjoitukset jatkuvat jotta suu avautuisi enemmän. Pureskelu tuntuu kokoajan varmemmalta, porkkanoihin on vielä matkaa, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa!

Ensi viikolla taas oikoja, lisäksi ensi kuussa 8vk kontrolli kirurgilla.

[miisa]

Hetki onkin vierähtänyt siitä, kun olen viimeksi päivittänyt. Syksy on mennyt todella nopeasti! Nyt voin kuitenkin todeta, että.... SAAN RAUDAT POIS!!! Aika purkuun ja retentiolevyn sovitteluun on jo varattu. Syksyn aikana purentaa on hienosäädetty ja viimeksi jääneellä kerralla laitettiin aavistuksen kiertymään lähtenyt kulmahammas vielä palautumaan paremmin riviin. Postop käyntejä olikin hämmentävästi vain 3 leikkauksen jälkeen, leikkauksen jälkeen omaankin silmään hampaat oli jo hyvin kohdillaan. Kojeiden purkuun sain kolme uutta aikaa: ensin otetaan mallit retentiolevyä varten, sen jälkeen viikon päähän kaksi aikaa kojeiden purkuun ja retentiolevyn sovitteluun ja metallilangan liimaamiseen alahampaiden taakse. Retentiolevyä tulisi sitten pitää syömistä lukuunottamatta jatkuvasti seuraavat puoli vuotta, jonka jälkeen käyttöä vähennetään asteittain. Onneksi itsellä ylähampaita oiottiin todella vähän, joten en usko, että hampaat lähtevät kovin helposti liikkumaan takaisin vanhoille paikoille. Motivaatio pitää mitään ylimääräistä härpäkettä suussa on nimittäin melko lähellä nollaa tällä hetkellä...Toki retentiolevy on paljon pienempi paha kuin raudat, mutta ylimääräistä suussa, siitä ei päästä yli eikä ympäri. Kuulemma retentiolevyn voi ottaa pois iltamenojen ajaksi, joskin kuulemma monien kohdalla se alkaa jo joidenkin tuntien poissaolon jälkeen tuntua suussa tiukalta. Odotankin mielenkiinnolla, kuinka kauan voin olla ilman levyä ilman tätä tunnetta, sillä ylähampaitani ei todellakaan muuten oiottu kuin hieman muotoiltiin V-muodosta enemmän U-muotoon.

Mitä tulee leikkauksen jälkeen tunnottomuuteen alaleuassa ja alahuulessa, paraneminen on ollut jatkuvaa joskin hidasta. Tunto on kuitenkin parantunut kokoajan, mikä on ollut positiivinen yllätys, sillä olin jossain vaiheessa jo varma, että se ei tule enää muuttumaan. Oikea puoli on edelleenkin parempi ja siellä tunto on jo todella lähellä normaalia. Vasen on vain pientä astetta huonompi. Asia ei jokatapauksessa häiritse minua. Eniten haittaa aiheuttaa kylmä sää, sillä se saa aikaan ikävän tunteen leukaan. Syödessä tai juodessa kylmiä+nestemäisiä/juoksevia asioita (jogurtti, rahka, vesi jne) tunnen ne hassuna kylmänä aaltona alaleussa, mutta se tuntuu lähinnä huvittavalta joten se ei haittaa elämääni. Kaikkea pystyn siten jo syömään ja tuntuu että elokuisesta leikkauksesta olisi pieni ikuisuus, se ei ole ainakaan 1-2 kuukauteen ollut erityisesti mielessä. Eniten olen hämmentynyt siitä, että leukani avaus on vaaditulla tasolla lähes olemattomalla fysioterapialla. Motivaatio avausharjoituksiin oli toki kova heti sairaalasta päästyäni, mutta se ei kestänyt kauaa.. En suosittele ketään laiminlyömään avausharjoituksia, mutta joskus ilmeisesti voi laiskalla käydä tuuri :D

Nyt voin sanoa, että vaikka tämä pari vuotta on ollut tuskaa, kaikki on totally worth it! Seuraavaksi olisikin suunnitelmissa ajanvaraus pitkästä aikaa normihammaslääkärille ja hampaiden valkaisuun, sen jälkeen tämän tytön hampaat on aika lähellä täydellisyyttä :-)

[Tiina]

Hienoa että projekti alkaa olla loppusuoralla.

[miisa]

Leikkauksesta on nyt melkein vuosi ja ajattelin käydä läpi fiiliksiä nytten.

Lopputuloksena olen tosi tyytyväinen, että uskalsin lähteä mukaan tähän. Omalla kohdallani lähtökohtana oli, että ylähampaani olivat hyvin suorat, alakaarella ahtautta edessä (2 hammasta poistettiin) ja ylipurenta. Päätös aloittaa oikomishoito oli vaikea, mutta onneksi uskalsin.

Leikkauksen lopputuloksena laleuassa on lievää puutuneisuutta (ennen kaikkea vasemmalla puolella) mutta se ei häiritse elämääni. Ennen leikkausta ajattelin, että tällainen asia olisi maailmanloppu ja vaikea asia sopeutua, mutta eipä se ihan niin ollut. Ennen kaikkea kun vertaa puutuneisuuuden tasoon juuri leikkauksen jälkeen, mikä oli niin voimakasta että se olisi ollut jo ikävää :D Purentani on hyvä ja tosi nätti, on ihanaa kun on täydelliset hampaat! Retentio meneillään, olen laiminlyönyt sitä täysin mutta hampaani eivät ole liikkuneet :D 1½v rautojen poistosta pitäisi pitää retentiokaarta, joten vielä 1v edessä sitä, asteittan vähentyen. Motivaatiota retentiokaaren pitoon hammasrautojen jälkeen ei kuitenkaan ole löytynyt, toki voisi ajatella että se on pientä verraten rautoihin mutta liikaa se on silti :D

Leikkauksessa leukaan laitettiin myös biolasia, jotta katkaisukohtiin ei jäisi kuoppia. Turvotuksen laskeminen kokonaan näistä kohdista kesti noin 9-10kk. Toki sitä ei huomannut kukaan muu kuin minä, sillä varsinainen pahin turvotus hävisi parissa viikossa. Mutta omaan silmään lievä turvotus pisti ennen kaikkea valokuvissa silmään, sillä kasvoni ovat muuten kapeat. Leuan alla tunnen myös pikkuiset kolot luussa. Alauessa on valkoinen vaakaviiva ja pienet pystyviivat ikenessä tikkien ja leikkausviivan kohdalla. Näitä ei näe, ellen esittele tarkoituksella.

Eipä tässä muuta sanottavaa oikein ole, projekti on todella pitkä ja henkisesti vaikea välillä (=usein), mutta lopputulos on sen arvoinen. Tsemppiä kaikille joilla tämä on edessä tai meneillä!