Noonan Le Fort I ja leukanivelien proteesit

Täällä voi kertoa omasta sairaushistoriastaan ja kuulumisia omasta leukaoperaatiosta.

Noonan Le Fort I ja leukanivelien proteesit

ViestiKirjoittaja noonaa » 15 Syys 2016 13:12

Hei kaikki!

Ajatttelin aluksi tänne kirjautuessa, että lueskelen vain muiden juttuja/kokemuksia, jotta saan hieman mielenrauhaa (olen aivan paniikissa).
Päätin tehdä kuitenkin oman aloituksen, sillä ei löytänyt yhtään uudempaa leukaproteesien keissiä. Ehkä tästä on apua jollekin myöhemmin.

Olen 25 vuotias (lokakuussa 26). Jo 6 vuotiaana hammaslääkärit kyselivät koulutarkastuksien yhteydessä onko reumaa tai muita sairauksia. Kävimme siis koulusta 3-5 henkilön ryhmissä itsenäisesti hammastarkastuksissa.
Joka kerta kun oli eri hammaslääkäri, ensimmäinen kysymys kun avasin suun oli, onko sinulla reuma.
Alle 10 vuotiaana etu ylähampaat tunkivat eteen ja viereiset meni etuhampaiden taakse piiloon. Noin 10 vuotiaana hlääkäri myös totesi alaleuan olevan liian pieni, arvali kyseessä olevan jonkinlainen kasvuhäiriö.
Oikominen aloitettiin 13 vuotiaana, raudat sain pois 16 vuotiaana. Hampaat alkoi välittömästi menemään takisin vanhoille paikoilleen, retentiolevystä huolimatta. Meni niin kovalla voimalla, että retentiolevyn metallilanka muokkautui siinä mukana. Oikomista ei jatkettu sillä olin niin vanha, mutta sain lähetteen Ruskeasuolle tutkittavaksi, hammaslääketieteen laitokselle. Siellä sanottiin että alaleuan leikkaus välttämätön kun noin 20v ja kasvu loppunut. Siitä on kulunut yli 10 vuotta. Enkä ole todellakaa asiaa sen enempää miettinyt.

Syöminen aina ollut vaikeeta, haukottelu sattuu, nauraminen sattuu, leuka jää jumiin ja nuorempana lähti sijoiltaan. Osasin itse laittaa en takaisin. 18 vuotiaana alkoi muualla kehossa kipu särku, jatkuva väsymys ja jalkojen hermosärky yms. 21-vuotiaana sain diagnoosin Ehlers-Danlosin syndrooma, joka vahvistettiin genetiikan laitoksella 2013.

24 vuotiaana päätin mainita hampaan paikkauksessa leuastani, kun kerroin etten saa suutani paljoa auki, enkä jaksa pitää auki kauaa. Siitä lähti rullaamaan. Ei mennyt todellakaan kauaa kun sain kirjeen kirurgisesta sairaalasta, vastaanotto aika kirurgille.
Käynnillä otettiin 3 eri röntgen kuvaa. Pääsin vastaanotolle ja kirurgi totesi leppoisasti heti kättelyssä "Kuules tyttö, sulle tulee tekonivelet!", kuvissa näkyi pahan pitkäkestoisen artriitin jälkitila. Siitä oikojalle, ja hetken päästä raudat olikin jo suussa. Nyt on oikomista takana kohta vuosi, eikä mulla ole hajuakaan koska olisi leikkaus.
Viime viikolla, kun seiskat rengastettiin, sanottiin että ne on leikkausvalmisteluja? Kysyin lisää, mutta ei vastattu.
Tekonivelillä alaleuka tulee reippaasti eteenpäin, nykyisen nivelien ollessa niin kuluneet, mutta ylä takahampaat pitää siirtää ylemmäs, joten sen takia myös le fort 1.

Koitan päivitellä tänne aina sitä mukaan kun noin kuukauden välein kirurgisella ramppaan :D . Laitan tämän alle vielä lääkärin tekstejä.
noonaa
 
Viestit: 37
Liittynyt: 03 Syys 2016 13:40

Re: Noonan Le Fort I ja leukanivelien proteesit

ViestiKirjoittaja noonaa » 15 Syys 2016 13:30

Potilaalla siis syndroomaan liittyen molempien leukanivelten resorptio/atrofia. Tämän seurauksena ala-avopurenta ja retrogradinen mandibula.
Suun avaus noin 35 milliä. Purenta ainoastaan molaariseudussa. Etualueella vertikaalinen ja horisontaalinen avopurenta. Palpoiden leukanivelissä kipua. Anamneesissa lukuisia luksaatioita jotka nyt myöhemmällä iällä hävinneet leukanivelistä.

Profiili on kupera, alaleuka retrognaattinen ja symmetriset kasvot. Yläkeskiviiva on kasvojen keskiviivassa ja alakeskiviiva samoin koska yksi alainkisiivi on poistettu. HYP 11 mm ja tästä pieni liuku eteen, VYP -2 mm. Avopurenta dd.15-23/33-45. Yläkaari V:n muotoinen. Purentasuhteet A II. Suuhygienia ok ja limakalvot siistit. Huulisulku vajaa hieman perioraalista jännitystä. Hymylinja on inkisiivien kohdalla hyvä sivustoilla ientä näkyy pari milliä. Puremalihaksista masseterit vasemmalla aristaa. Maksimaalinen avaus 35 mm, hieman kipua. Sivuliikkeet oikealle 8 ja vasemmalle 9 mm. Näissä ei kipua mutta protruusio joka on HYP - 3 mm on kipua.

Suun ja hampaiston hoidon erillinen työsuunnittelu, erittäin vaativa.
Kondyyleissä todetaan elokuulla 2015 artriitin jälkitila. Suunnitelmana on että ortodonttisesti kaaret tasoitettaisiin potilaalla on taustalla oikomishoito ja näin ollen pelkkä yläkaaren tasoittaminen riittäisi. Tämän jälkeen alapuolen kojeistus ja tri Törnwallin toimesta ehdotetaan leukanivelproteesien laittoa ja sillä purennan saamista mahdollisimman hyväksi. Bimaksillaarikirurgiaan ei katsota olevan järkevää lähteä huomioiden potilaan perussairaus.
Puhelimitse vielä konsultoitu tri Törnwallia hoitosuunnitelmasta ja hänelle ohjelmoidaan aika kun kaaret ovat valmiina leikkaukseen, tällöin tri Törnwall laittaa potilaalle leukanivelproteesit ja tekee samassa yhteydessä d.28 operatiivisen poiston sekä Le Fortin.
noonaa
 
Viestit: 37
Liittynyt: 03 Syys 2016 13:40

Re: Noonan Le Fort I ja leukanivelien proteesit

ViestiKirjoittaja jowe13 » 20 Syys 2016 11:32

Moi Noonaa,

Mulle on tehty vuonna 1994 Le Fort I ja genioplastia. Alaleukaa ei leikattu, kun kondyylit olivat jo silloin huonossa kunnossa. Nyt minulla on parin viimeisen vuoden aikan ollut purentaongelmia ja tällä hetkellä avopurenta taas kerran. Eli kondyylit ovat nyt lähes kokonaan sulaneet pois. Käytännössä minulla ei siis ole leukaniveliä lainkaan. Olen ollut vuodesta 2014 hoidettavana Satakunnan keskussairaalassa ja tällä hetkellä minulla on raudat suussa. Tarkoitus oli miniruuvein korjata avopurentaa, mutta itse olin asiasta eri mieltä ja sain lähetteen TYKSiin, jossa tilanteeni arvioitiin sellaiseksi, että purennan saisi kuntoon vain tekonivelillä. Nyt pitäisi olla lähete menossa HYKSiin Jyrki Törnwallin vastaanotolle. ELi tässä sitä odotellaan kutsua sinne. Kävin myös toukokuussa Helsingissä yksityisellä suukirurgilla, jonka mielipide oli myös, että tämä vaatii leuan tekonivelleikkausta. En olisi muuten ikinä edes päässyt TYKSiin arvioon, mutta näytin täällä Porissa tuon yksityisen kirurgin tekemää lausuntoa ja siitä se sitten lähti rullaamaan eteenpäin.
jowe13
 
Viestit: 30
Liittynyt: 17 Elo 2015 13:20

Re: Noonan Le Fort I ja leukanivelien proteesit

ViestiKirjoittaja noonaa » 20 Syys 2016 12:57

Moi jowe13!

Kiva kuulla että jokin muu on samassa operaatiossa.
Lehtiartikkeleita yms löytyy paljon leuan tekonivelistä, mutta nekin on monta vuotta vanhoja. Ne on kaikki kirjoteltu sillon ku tekoniveliä alettiin enemmänkin tekemään Suomessa.
Toisaan englanniksi löytyy todella paljon tietoa aiheesta.

Tsemppiä operaatioon, toivottavasti Törnwall ymmärtää ongelma ja pystyy auttamaan sinua.

-Noonaa
noonaa
 
Viestit: 37
Liittynyt: 03 Syys 2016 13:40

Re: Noonan Le Fort I ja leukanivelien proteesit

ViestiKirjoittaja noonaa » 04 Loka 2016 12:14

Tänään oli kaarien aktivointi, oikoja kertoi että nyt vuoden lopussa aletaan laittaa leikkauskaaria paikoilleen. Seuraava käynti marraskuun puolessa välissä.
Joulukuussa laittaa ajan kirurgille, ja leikkaus näillä näkymin ensi keväänä.

Nopeasti mennyt, mulla ei ylhällä ole ollut raudat edes vuotta, alhalla vähän yli puol vuotta. Alussa kuitenkin sanottiin, että saattaa mennä 2-3 vuottakin ennen kuin on leikkaus. Tai sitten ne sanoo sen takia, ettei alkais turhaa jännittää :)
Oli myös mukava oli kuulla, että hammashygieniani on vain parantunut kokoajan.
noonaa
 
Viestit: 37
Liittynyt: 03 Syys 2016 13:40

Re: Noonan Le Fort I ja leukanivelien proteesit

ViestiKirjoittaja noonaa » 30 Tammi 2017 13:58

Nyt on alakaari leikkauskunnossa!
14.2 on kirurgin tapaaminen ja leikkauksen läpikäyntiä varmaankin. Lisäksi laitetaan tekonivelet tilaukseen samalla.
Ylös laitetaan leikkauskaari 9.3.
noonaa
 
Viestit: 37
Liittynyt: 03 Syys 2016 13:40

Re: Noonan Le Fort I ja leukanivelien proteesit

ViestiKirjoittaja omppu » 01 Helmi 2017 23:46

Moikka,
Kiva kun teit uuden aloituksen, täältä löytyy kans yks paniikissa oleva 22 vuotias! :D Mulla oikominen on aloitettu ala-asteella ja saatiin päätökseen juuri ennen yläasteelle menoa. Reumaepäilyjä löytyy munkin historiasta ala-aste ajoilta mutta ne tutkimukset tyssäs sitten vaan johonkin. Kaikki meni yläasteen jälkeen ihan nappiin, ei mitään ongelmaa suun alueella pitkiin pitkiin aikoihin kunnes sitten hakeuduin kahdeksan vuoden jälkeen hammaslääkärin puheille (vuonna 2014) nielemisongelmien sekä pahojen niskakipujen takia.

Päätettiin että koitetaan yöllä pidettävää purentakiskoa ja mikäli se ei auta, niin luvassa on mitä todennäköisemmin leukanivelproteesien laitto. Purentakisko ei auttanut joten lähdettiin tutkimaan vähän lisää. Otettiin kuvia ja tehtiin suppea unitutkimus josta sitten selvisi että mulla on uniapnea (mikä on ilmeisesti harvinaisempaa normaalipainoisilla ihmisillä, ja johtuu kaiken ymmärtämäni mukaan pienestä alaleuasta joka niin sanotusti "tukkii" hengitysteitä nukkuessani), minkä vuoksi uusi leuka olisi ehdoton öisen hengittämisen ja yleisen hyvinvoinnin kannalta. Röntgenkuvista näkyi että leukaniveleni ovat kuluneet "lähes loppuun", kirurgin mukaan niitä ei juurikaan ole olemassa. Päätös leukanivelproteesileikkauksesta tehtiin aika pian yöpolygrafian jälkeen, ja leikkausta valmistelevat operaatiot aloitettiin. Ensin alhaalta poistettiin kummatkin viisaudenhampaat kirurgisesti, ja sen jälkeen revittiin vielä kaksi hammasta alhaalta. Tammikuussa 2016 laitettiin raudat alas (jotta revityistä hampaista seuranneet raot saatiin umpeen), ja sitten syksyllä 2016 sain myös yläkertaan raudat (mikä oli ihan suunnaton kolaus tämän 22-vuotiaan itsetunnolle). Juuri ennen vuodenvaihdetta vaihdettiinkin sitten leikkauskaaret sekä ylös että alas.

Vuodenvaihteen jälkeen olen käynyt sairaalassa pari kertaa ottamassa muotteja, juttelemassa kirurgin kanssa ym. Viimeisin käynti oli viime viikolla pään ct-kuvaus. Nyt alkaa olla suun tilanne sillä mallilla että päästään vihdoin ja viimein leikkaamaan (heti kun proteesit ovat valmistuneet) huhti-toukokuussa. Täällä siis odotellaan aikaa leikkaussuunnitelman läpikäymiseen sekä sitä varsinaista leikkausaikaa. En ole eläessäni ollut missään leikkauksessa, ja nyt kun operoidaan kerralla ylä-ja alaleuka sekä leukanivelet niin pikkusen meinaa vapisuttaa. Isoja juttuja.
omppu
 
Viestit: 1
Liittynyt: 23 Tammi 2017 23:22

Re: Noonan Le Fort I ja leukanivelien proteesit

ViestiKirjoittaja noonaa » 02 Helmi 2017 14:43

Moi Omppu!
Meillä on siis aika samanlainen tilanne ja historia :)
Sulle tulee ainoastaan proteesit, ei muuta? MIllä alueella oot hoidossa?
noonaa
 
Viestit: 37
Liittynyt: 03 Syys 2016 13:40

Re: Noonan leukanivelien proteesit

ViestiKirjoittaja noonaa » 26 Helmi 2018 13:18

Vihdoin ja viimein jotain kertomisen arvoista. Tosiaan molemmille puolille proteesit, eli ei le fortia. Leikkausaika varattu 23.4.2018. Suoranaista säätöä ollut viimeinen reilu puoli vuotta. Leikkausaika piti olla jo tammikuussa, mutta mitään ei kuulunut.
Toiselta puolelta ylhältä alkoi ien olla hieman kipeä ja putsatessa tuli aina pahaa makua suuhun, hammaslangalla putsatessa huomasin että kutosen rengas liikkuu.
Menin sen kiinnittämään Kirralle viikolla 8, samalla mainitsin että kirurgi ei ole soittanut vaikka soittopyyntöjäkin jätetty, ja että leikkaus piti olla jo tammikuussa. Noheva hoitaja otti asian hoitaakseen, soitti puhelun ja antoi post-it lapun kouraan. Leikkausaika 23.4 Meilahdessa ja infopaketti lähtee matkaan kotia kohti!
Toiselle hoitajalle vaan mainitsi että puolet leikkaussaleista Meikussa on menetetty, ja että sen takia on ruuhkaa. Joulukuussa kirurgi mainitsikin että saattaa olla että leikkaus tehdään Töölössä meikun sijaan.
noonaa
 
Viestit: 37
Liittynyt: 03 Syys 2016 13:40

Re: Noonan Le Fort I ja leukanivelien proteesit

ViestiKirjoittaja jowe13 » 01 Maalis 2018 10:08

Hienoa, että sait sen leikkausajan. Miksi sulle ei tarvitse tehdä Le Fortia? Hienoa, jos näin on, sillä toipuminen on nopeampaa. Ainakin itselläni oli melko nopeaa noiden nivelien laiton jälkeen. Le Fortin jälkeen olin pitkään tosi kipeä :shock:
jowe13
 
Viestit: 30
Liittynyt: 17 Elo 2015 13:20

Seuraava

Paluu Käyttäjien operaatiot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron