Emman pitkä tie normaaliin purentaan

[emmapa]

Mun oikomishoito on kestänyt 14 vuotta eikä vieläkään ole valmista. Sain ensimmäiset raudat Kiimingissä 2003, 7-vuotiaana. Quad helix-kojeen oli tarkoitus korjata ristipurenta, joka sillä korjaantuikin, ja hoito lopetettiin puolen vuoden päästä. 2006 purenta oli palautunut, ja sain bihelixin suuhun. 2008 tammikuussa laitettiin raudat ylähampaisiin. Prosessi oli pitkä, ja sain raudat pois keväällä 2010. Sain yöllä pidettävän myobrace-kojeen, joka mun mielestä oli täysin turha, koska hampaat palautui täysin entiselleen ja ristipurenta palautui ehkä jopa alkuperäistä pahemmaksi, en saanut purtua etuhampaita enää ollenkaan yhteen. 2012 myobrace otetaan pois käytöstä, ja ensimmäistä kertaa hammaslääkäri toteaa, että leikkaus on ainoa vaihtoehto. Olin silloin 16, joten hoito lopetettiin ja päätettiin jatkaa parin vuoden päästä. 2014 soitin hammaslääkärille päänsäryn sekä leuan kipujen ja naksumisen takia. Sain ylähampaisiin raudat uudestaan, ja oikomisen valmistuttua hammaslääkäri aikoi ottaa raudat pois ja laittaa lähetteen OYS:iin, mutta muutin 2015 opintojen perässä Kuopioon. KYS:llä todettiin, että bihelix on levittänyt ylähampaita liikaakin, joten se otettiin pois ja sain viime kesänä raudat myös alas. Leikkaus on reilun kuukauden päästä 3.4. Yläleukaa tuodaan eteenpäin, mutta suunnitelma tarkentuu vielä, kun käyn kirurgin puheilla ja röntgenissä ensi viikolla.

Täällä homma on toiminut paljon sujuvammin kuin Kiimingissä, mulla on tosi mukava oikoja ja mut pidetään aina ajan tasalla hoidosta ja suunnitelmista ja multa kysytään jopa mielipiteitä. Aiemmin en koskaan oikein tiennyt mitä tehdään, minkä takia ja mikä on hoitosuunnitelma. Hoito on pitkittynyt, koska alahampaitani ei oltu oiottu ollenkaan, mikä jouduttiin aloittamaan vasta täällä. Nyt myös mietitään, tarviiko yläleukaa lisäksi halkaista ja kaventaa, koska sitä on aikanaan levitetty liikaa. Mun yläetuhampaissa on tosi lyhyet juuret edestakaisin liikuttelun takia. Nyt on kuitenkin huojentavaa tietää, että melkein koko elämän kärsitty prosessi saadaan kohta vihdoin valmiiksi.

Leikkaus pelottaa mua tosi paljon. Oon käynyt syksystä asti psykologilla juttelemassa siitä. Mua ei oo koskaan nukutettu enkä oo syntymän jälkeen ollut sairaalassa yötä. Mun sairaalassa olleet läheiset on kaikki kärsineet siellä tosi paljon. Odotan innolla lopputulosta, mutta ulkonäön muutos, soseruoka ja toipumisprosessi hirvittää. Luotan kuitenkin siihen, että oon hyvässä hoidossa ja ne ihmiset osaa asiansa. Kipuja en onneksi pelkää, koska opiskelen farmasiaa ja luotan lääkkeiden tehoon. Lähinnä inhottaa se ahdistuksen tunne ja muut ikävät tuntemukset mitä ei oikein lääkkeillä saa pois.

Tuntuu helpottavalta lukea muiden operaation läpikäyneiden kokemuksia. Mulla on muutama kaveri käymässä läpi samaa, mutta oon ite menossa leikkaukseen meistä ensimmäisenä, joten sillä tavalla vertaistukea en ole saanut. Kiitos tästä foorumista, ihanaa huomata että meitä on näin paljon, joten enköhän selviä itsekin

[Tiina]

Tervetuloa foorumille Emmapa.

[tammenterho]

Tervetuloa!
Minuakin pelotti leikkaus paljon, ihan samoista syistä kuin sinuakin. Pelko oli pahimmillaan ennen leikkausta kun ei yhtään tiennyt mitä odottaa. Mutta kun siitä kaikesta on selvinnyt niin itselle jäi olo että eihän se nyt niin paha ollutkaan kun ajatteli! Minä kerroin ahdistuksesta ja peloista avoimesti niin osasivat sitten sairaalassa lääkitä sitäkin. Hyvin se menee ja siitä selvittyä on vanhempi olo ja terve leuka!

[ippeli]

Mun kokemus KYS:n suu ja leukakirurgisesta on tosi positiivinen. Olen suorastaan.hämmästynyt siitä, kuinka paljon mun tilannetta yritetään helpottaa ennen leikkausta. Kuka sun kirurgi on?

[emmapa]

Kiitos vastauksista! Nyt jo kerkesi tulla ensimmäinen takapakki ja leikkausta siirrettiin kolme viikkoa eteenpäin eli 24.4. Kaikki omat aikataulut pitää sumplia uusiksi Ne suuhun tulevat levyt sun muut tehdään Belgiassa, joten ne ei ehdi valmistua ennen alunperin suunniteltua aikaa, siksi leikkausta siirrettiin. Nyt on suunnitelmakin selvillä! Yläleukaa tuodaan eteenpäin ja alaleukaa hieman kierretään. Omasta toiveestani yläleukaa myös tuodaan pari milliä ylöspäin, jotta saadaan hymyillessä ikenet piiloon. Siinä vaan saattaa olla mun nenän asento ongelmana, koska se saattaa vähän nousta pystyyn ja leventyä yläleuan noston takia. Minä itse ja kirurgikin tykkää mun nenästä tällaisenaan, joten se pyritään pitämään entisellään ja tarvittaessa saan nenäleikkauksenkin samalla kertaa

Jari Kellokoski on mulla kirurgina. Tähän mennessä oon kyllä saanut KYS:llä tosi hyvää hoitoa ja minusta huolehditaan hyvin. Ihanaa kun kaikki otetaan huomioon eikä esteettisiä tuloksiakaan unohdeta, esim. tuon nenän osalta.

[Sooma]

Minulle on tulossa myös ihan samanlainen leikkaus, eli yläleukaa tuodaan eteenpäin ja alaleukaa kierretään hieman ylös. Jos nyt suunnitelmat pitävät vielä paikkaansa sitten kun leikkaus olisi ajankohtainen. Kellokoski on minullakin kirurgina.

Itse puolestani odotan leikkausta innolla, mutta olenkin aina ollut tosi kiinnostunut näistä jutuista jo ihan ammatilliseltakin kannalta (minäkin muuten opiskelen farmasiaa). Olen nyt harjoittelussa KYSillä ja oli todella mielenkiintoista päästä seuraamaan leikkaus- ja heräämötoimintaa yleisesti. Tiedänpähän nyt ainakin, missä salissa minutkin sitten operoidaan

Mutta tsemppiä leikkaukseen! Hyvin se menee.

[emmapa]

Leikkaus maanantaina ja jännitys tiivistyy! En pelkää leikkausta enää läheskään niin paljon kuin aiemmin, odotan niin innolla lopputulosta.

Eilen kävin vielä viimeistä kertaa suupolilla leikkauskoukkujen laitossa. Sattui aivan järkyttävän paljon! Koukut tuntuu tosi ikävältä ja raapii limakalvoja, vuorasin ne vahalla ja suu tuntuu ihan täydeltä.

Osallistun KYSillä tehtävään tutkimukseen laserhoidon vaikutuksesta leikkauksesta toipumiseen ja kipuihin, ja saan ensimmäisen hoidon tiistaina sairaalassa. Saatan toki saada lumehoitoakin, mutta odotan innolla hoidon ja tutkimuksen tuloksia.

Jännittää aivan hirveästi miltä näytän parin päivän päästä! Maanantaita odotellessa

[emmapa]

Huh, leikkaus takana ja pikkuhiljaa alkaa elämä voittaa! Oon vielä sairaalassa, ootellaan soittoa suupolilta ja sitte saan mennä hakemaan kirurgilta kotiutuspaperit. Oisin ihan lähössä jo

Jännitys iski ihan kunnolla päälle sunnuntaina ja maanantaiaamuna olinkin jo ihan hermona. Odottelu oli aivan hirveää. Ensin juttelin hoitajan ja kirurgin kanssa ja käytiin suunnitelmat läpi. Sitten vaatteiden vaihtoon, vapisin ku haavanlehti ja hoitaja kysy että paleleeko sua, ei ku pelosta tärisen. Sen jälkeen esilääkkeen ottoon missä purskahdin lohduttomaan itkuun. Sain diapamia ja aloin rauhoittua jo viidessä minuutissa. Soitin vielä äidille ja veljelle ja ehdin torkkua lämpöpeiton alla vähän aikaa. Jännitys iski uudestaan kun mua tultiin hakemaan leikkaussaliin, jalat ei enää kantaneet joten menin pyörätuolilla. Leikkaussali oli tosi karun näköinen ja tuli ihan joku sairaalasarja mieleen. Menin makaamaan leikkauspöydälle ja anestesiahoitaja laittoi kanyylin käteen todeten samalla että ei ne rauhottavat suun kautta paljon auta, laitetaampa suoneen lisää. Sitten meni filmi poikki ja seuraavat muistikuvat on heräämöstä. Muistan heräämisen tosi hämärästi, ensimmäisenä taisin kuulla hoitajan kertovan äidilleni puhelimessa että leikkaus meni hyvin. Sitten rupesin ihmettelemään kaikkia minussa kiinni olevia laitteita, ja varsinkin naama tuntui omituiselta. Minua alkoi yskittää, ja joku tuli ottamaan happimaskin pois. Vasemmassa käsivarressa tuntui vähän väliä outoa puristusta, myöhemmin tajusin että se oli verenpainemittari joka oli laitettu mittaamaan viiden minuutin välein. Ympärillä alkoi parveilla hoitajia kyselemässä kivun voimakkuutta ja onko pahoinvointia, kyysymysten ymmärtäminen ja niihin vastaaminen tuntui kovin vaivalloiselta. Kipua oli, ja pyysin lisää kipulääkettä. Olin aivan tajuttoman väsynyt, ja nukuin heräämössä pari tuntia kunnes minua tultiin hakemaan osastolle. Nukuin ensimmäisen yön ihan hyvin, heräsin välillä vain lääkkeiden lattoon.

Vielä tiistaina aamulla pystyyn nouseminen huimasi tosi paljon, enkä oikein pystynyt syömäään. Suupolilla käydessä kirurgi totesikin, etten pääse vielä kotiin. Haavat puhdistettiin, ja ne olivat siistit ja hyvin kiinni. Leikkaus meni kuulemma juuri suunnitelmien mukaan, se kesti vähän vajaa neljä tuntia eli kirurgin mielestä melko vähän aikaa näin isoksi operaatioksi. Purenta osuu nyt hyvin kohdilleen purentalevyn kanssa. Eilinen oli ikävä päivä, ja olin pahalla tuulella kaiken epämukavuuden vuoksi. Nenästä tiputteli verta, puhuminen oli todella hankalaa ja kaikki mitä yritin saada suuhuni valui suupielistä ulos. Naamaa kihelmöi todella ikävästi. Sain kuitenkin iltaa kohti alas aika paljon vettä, mehua ja mehukeittoa, joten sain tippaletkun pois. Yöllä sain vielä kipulääkettä suoneen ja tänä aamuna antibioottia, aamun kipulääkkeet sain otettua suun kautta. Sain syötyä aamuvellin ja olo onkin jo paljon parempi. Väsyttää kovasti huonojen unien jäljiltä ja naamaa kihelmöi edelleen. Turvotus ei ole noussut niin pahaksi kuin olisi voinut, olen käyttänyt kylmäpusseja koko ajan. Onneksi ei ole mustelmiakaan. Haluaisin kovasti lähteä jo kotiin, mutta täytyy odotella suupolille pääsyä. Vaikka eilen olo oli aivan toivoton, niin nyt tilanne näyttää jo paljon paremmalta ja olen todella helpottunut että koettelemus on kohta ohi.

[ippeli]

Hienoa että elämä jatkuu! Rohkaiseva kirjoitus, sua on jännittänyt tosi paljon. Nyt toivut rauhassa, kerrothan sitten, miten pärjäilet kotona.

[noppa]

Samoja kokemuksia on itselläkin leikkauksesta. Tsemppiä kuntoutumiseen!