Täällä homma on toiminut paljon sujuvammin kuin Kiimingissä, mulla on tosi mukava oikoja ja mut pidetään aina ajan tasalla hoidosta ja suunnitelmista ja multa kysytään jopa mielipiteitä. Aiemmin en koskaan oikein tiennyt mitä tehdään, minkä takia ja mikä on hoitosuunnitelma. Hoito on pitkittynyt, koska alahampaitani ei oltu oiottu ollenkaan, mikä jouduttiin aloittamaan vasta täällä. Nyt myös mietitään, tarviiko yläleukaa lisäksi halkaista ja kaventaa, koska sitä on aikanaan levitetty liikaa. Mun yläetuhampaissa on tosi lyhyet juuret edestakaisin liikuttelun takia. Nyt on kuitenkin huojentavaa tietää, että melkein koko elämän kärsitty prosessi saadaan kohta vihdoin valmiiksi.
Leikkaus pelottaa mua tosi paljon. Oon käynyt syksystä asti psykologilla juttelemassa siitä. Mua ei oo koskaan nukutettu enkä oo syntymän jälkeen ollut sairaalassa yötä. Mun sairaalassa olleet läheiset on kaikki kärsineet siellä tosi paljon. Odotan innolla lopputulosta, mutta ulkonäön muutos, soseruoka ja toipumisprosessi hirvittää. Luotan kuitenkin siihen, että oon hyvässä hoidossa ja ne ihmiset osaa asiansa. Kipuja en onneksi pelkää, koska opiskelen farmasiaa ja luotan lääkkeiden tehoon. Lähinnä inhottaa se ahdistuksen tunne ja muut ikävät tuntemukset mitä ei oikein lääkkeillä saa pois.
Tuntuu helpottavalta lukea muiden operaation läpikäyneiden kokemuksia. Mulla on muutama kaveri käymässä läpi samaa, mutta oon ite menossa leikkaukseen meistä ensimmäisenä, joten sillä tavalla vertaistukea en ole saanut. Kiitos tästä foorumista, ihanaa huomata että meitä on näin paljon, joten enköhän selviä itsekin
